marsuja

marsuja

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Veijarin tarina

Veijari on kreikanmaakilpikonna ja iältään 14 vuotias naaras.  Veijari on sloveniasta kotoisin, eläinkaupasta ostettu hieno yksilö. Veijari on asunut koko ikänsä samassa rakastavassa perheessä ja nyt, olosuhteiden muuttumisen johdosta muuttanut meille heinäkuussa. Veijarin kilpi on pientä pyramidia huolimatta kaunis ja siisti. Pyramidia oli jo Veijarin muuttaessa pienenä Suomeen. Veijari on ollut perheelle erittäin rakas perheenjäsen ja luopuminen olikin iso juttu. Onneksi minulla on periaatteena se, että vaikka lemmikki vaihtaisikin omistajaa niin se ei tarkoita sitä, että lemmikistä ei kuulisi enää sen jälkeen. Meillä saa käydä katsomassa Veijaria ja kuulumisia vaihdella myös puhelimitse. Tämä koskee kaikkia meille jääviä eläimiä.

Veijari on ehtinyt asua meillä nyt pienen hetken ja vielä hieman ujona tuolla meitä katselee. Hän pääsi heti muiden konnien tavoin asustamaan pihalle ja hyödyntämään auringosta saatavan UV valon. Aamulla aitauksesta kurkistaa ujo, mutta terve konna neiti. Leevi onkin käynyt tekemässä tuttavuutta uuteen tyttöön. Veijari ei ole koskaan horrostanut , joten tämä syksy ja tuleva talvi onkin muutosten aikaa. Konnat saavat olla pihalla niin kauan kun lämpötila pysyttelee yöllä + 10'c ja siitä sisälle nostettaessa alkaakin isoilla kilpikonnilla paasto. Marraskuussa olisi tavoitteena, että kaikki kilpikonnat pääsisivät aloittamaan horroksen.


Veijari on

1089 g
17,3 cm















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti