marsuja

marsuja

maanantai 29. helmikuuta 2016

Nöpön tarina

Nöpö muutti meille alunperin siskonsa kanssa, mutta sisko löytyi kuolleena heti seuraavana päivänä. Ilmeisesti stressi muuttamisesta oli liikaa vanhoille kaneille, sillä myös Nöpö oli tuona aamuna henkihieverissä. Lämpöhoitoa ja juottamista, syöttämistä ja odottelua. Nöpö ei pysynyt edes pystyssä, mutta tätä seuraavana aamuna hän oli jo jaloillaan ja nyt jo syökin.

Tytöt muuttivat meille 23.2. Jyväskylästä ja he olivat täyttäneet 15.11.2015 jo 6 vuotta. Tytöille etsittiin kotia muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Kuten yllä jo kerroinkin, kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti ja Nöpönkin toipuminen oli ihme. Jospa saisimme vielä hetken aikaa pitää tuota mummoa luonamme. Nöpö omaa oman pään ja jos hänen mielestään olet tiellä tai silität väärin ja väärästä kohdasta, saattaa hyvinkin tuntea hänen hampaansa vasten ihoa. Luonnetta löytyy, mutta varmoilla otteilla hän ei pääse maistamaan ihmislihaa.


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Leo on poissa

Tuo ihana virkeä kilpikonna herra on poissa. Leo oli tullessaan 20 vuotias, reipas herra. Hän ehti horrostaa elämänsä ensimmäisen kerran ja kaikki meni hyvin. Nyt ilmeisesti oli tullut Leon aika lähteä. Nuku hyvin Leo.


s.1995 - 28.2.2016

torstai 11. helmikuuta 2016

Venäjänkääpiöhamsteri - Talvikko

Meillä oli keväällä 2014, kaksi ihanaa talvikkoa. He olivat oikein suloisia ja silityskin onnistui niin, että aikuinen piti käsissä. Valitettavasti näille kavereille tuli jokin ja he aika pian kuolivat. Näin kävi meille kaikille hamstereille, jotka meillä sillä hetkellä oli. En tiedä oliko, jokin hamsteri sairas tullessaan tai kantoi jotakin pöpöä, sillä kaikki 5 hamsteria syrkit mukaan lukien menehtyivät lyhyessä ajassa. Näitä ihania  kavereita saimme pitää luonamme vain hetken. Aiempia hamsteri kokemuksia on useita ja ennen näitä kavereita meillä on ehtinyt olla useita hamstereita, kokoon ja näköön katsomatta.

Tavikot ovat äärettömän helppohoitoisia, mutta pitää muistaa se, että he ovat pieniä ja todella vikkeliä. Parhaiten talvikot sopivat aikuisen lemmikiksi tai sitten jo isomman lapsen esim. 10v - . Ei mielestäni ensimmäiseksi lemmikiksi.



Venäjänkääpiöhamsteri - Talvikko

Kääpiöhamsteri valvoo öisin, ilta on siten parasta aikaa puuhailla lemmikkisi kanssa. Kääpiöhamsteri on hyvin siisti eläin ja on vatsassa (kiinankääpiöllä myös lonkissa) sijaitsevasta hajurauhasestaan huolimatta hajuton. Se kuljettaa ruokaa pesäänsä poskipusseissaan. Kääpiöhamsterilla on huono näköaisti. Talvikon ja campbellin elinikä on n. 1,5–2,5 vuotta, roborovskin ja kiinankääpiön n. 2–3 vuotta. Luovutusikä on noin viisi viikkoa.

Kääpiöhamsteri vaatii häkin sijasta asumuksekseen terraarion, joka sijoitetaan vedottomaan paikkaan, johon aurinko ei pääse paistamaan suoraan. Terraarioksi käy esimerkiksi vanha akvaario tai suuri, läpinäkyvä muovilaatikko, joita saa kodintavarataloista. Terrariossa on aina oltava tiheäsilmäinen verkkokansi, jottei hamsteri pääse kiipeämään esim. juomapulloa pitkin karkuun. Sopiva terraarion koko kahdelle on noin 50*40 cm, yhdelle käy vähän pienempikin ja laumalle tietysti isompi. Mitä suurempi, sen parempi!
Terraarion pohjakuivikkeen tulisi olla mahdollisimman pölyämätäntöntä, imukykyistä materiaalia, mieluusti kutterinpurua, mutta haapa-/leppähakekin käy. Kääpiöhamsterit pitävät käytävien kaivelusta ja siksi paksu purukerros (esim. 10–20 cm) on tärkeä.
Virikkeinä parhaita ovat kaikki puiset ja pahviset, kuten oksat, pahvilaatikot ja pahvirullat. Niitä voi olla runsain mitoin, hamsteri nakertaa niitä ja käyttää joitakin pesäpaikkanaan. Pesän tekoa varten voi antaa wc- tai talouspaperia. Pesäpumpuli on vaarallista. Oksista voi rakentaa matalia kiipeilypaikkoja, joiden tulee olla tukevia.
Juoksupyörällä hamsteri saa liikuntaa, mutta se ei ole pakollinen varuste. Juoksupyörän tulee olla sopivan kokoinen hamsterille, selkä ei saa mennä notkolle hamsterin juostessa pyörässä. Pyörän tulee myös olla joko umpinainen tai paperoitu, jottei tassut lipsu pinnojen väleistä. Mikäli asumuksessa on useampi kuin yksi hamsteri, tulee pitää huoli, ettei toisen juostessa toinen pysty työntämään päätään mihinkään väliin – juoksulautanen onkin laumalle usein turvallisin.
Ruokakuppi ei ole välttämätön kuivaruoalle, mutta sellaiseksi käy melkein mikä vain astia, esim. keraaminen kuppi eläinkaupasta tai jalaton jälkiruokakulho. Tuoreruoalle tulee olla oma kuppinsa.

Juomapullo on tärkeä hankinta. Sen ei tarvitse olla kovin suuri, sillä hamsteri juo verrattain vähän ja vesi vaihdetaan pulloon kuitenkin vähintään joka toinen päivä. Pullo voi olla joko muovinen tai lasinen ja niitä myydään eläinkaupoissa. Pullo on syytä pestä kerran viikossa pulloharjalla.
Vaikka hamsteri on kaikkiruokainen, liian rasvaisia, sokerisia, suolaisia, maustettuja tai lisäaineita sisältäviä ruokia tulee välttää. Hamsterilla on oltava jatkuvasti tarjolla kuivaruokaa, iltaisin annetaan monipuolisesti tuoreita vihanneksia ja hedelmiä – kurkussa ja salaatissa on hyvin vähän ravintoaineita, joten niitä ei tulisi antaa pääsääntöisesti.
Hamsterin perusruokaa on siemenseos. Parhaimpia ovat yleensä eläinkaupoissa myytävät sekoitukset, joihin kannattaa lisätä erilaisia siemeniä ja pähkinöitä. Koska etuhampaat kasvavat jatkuvasti, kovaa jyrsittävää, esim. kuivattua ruisleipää, tulee olla aina tarjolla.
Täysikasvuiselle hamsterille annetaan tuoreruokaa pari kertaa viikossa, nuorelle vähän useammin. Tuoreruoka käsittää kypsennettyä lihaa, kanaa ja kalaa, esim. vauvan purkkiruoat ovat toimivia

tiistai 2. helmikuuta 2016

Unikeko eli Graphiurus Murinus

Meillä oli hetken aikaa unikeko, kunnes hän muutti hänestä riippumattomista syistä uuteen kotiin josta valitettavasti kuulin, että hän oli jatkanut tuoltakin matkaa uuteen kotiin. Joskus käy näin, vaikka kuinka yrittää löytää eläimille pysyvän kodin. Tietenkin olin erittäin pettynyt, ettei tämä pikku kaveri saanut jäädä siihen kotiin vaan joutui muuttamaan siitäkin uudelleen.

Unikeko on erittäin jännittävä ja mielenkiintoinen eläin. Iltasella ja yöllä liikkuvaa kaveria nähdäänkin pääasiassa liikkeellä valojen sammuessa. Hedelmiä ja kaikenlaisia pikku öttiäisiä syövä pikkuinen kaveri on todella vikkelä ja kärsivällisellä käsittelyllä, on tästä pikkuisesta ystävästä saatavilla kädessäkin viihtyvä yksilö. Olen erittäin iloinen, että saimme pitää tätä kaveria meillä ja tutustua tähän hienoon lajiin.

Unikeko on vielä varsin uusi tuttavuus suomessa ja moni varmasti höristelee korviaan, mikä kumm se sellainen unikeko on. Laitankin tähän alle unikeosta tietoa, jotta pääsette tutustumaan tähän uuteen tuttavuuteen.



Afrikan unikeko on Suomessa vielä hyvin harvinainen laji, joten niiden saatavuus on vielä kovin vaikeaa ja hinta on eläimen kokoon nähden hivenen korkea.


Tieteellinen nimi on Graphiurus Murinus. Unikekojen elinikä on 4-6v. Ruumiin ja hännän yhteispituus on n. 15cm. Unikeolla on suuret silmät ja vartaloa hieman pidempi karvainen, erittäin tuuhea häntä.
Faktoja Afrikan unikeoista

Unikeot ovat pääasiallisesti yöeläimiä. Nämä ovat lähinnä katselulemmikeitä, sillä käsittely on haastavaa oravamaisten, erittäin ketterien ja nopeiden liikkeiden takia. Unikeko on laumaeläin, toimivin lauma olisi naaras + naaras tai uros + naaras, usein myös uros + uros laumat toimivat, mutta tappeluihin on varauduttava. Jos lauma on sekalauma, tulee sen olla naarasvoittoinen.
Unikeot pääasiallisesti lisääntyvät vain 1-2 kertaa vuodessa, joten uroksia ja naaraita voi usein asuttaa samassa laumassa ympäri vuoden. Lisääntyvyydessä on ollut poikkeuksia oloista riippuen, on tavattu myös tapauksia, joissa uros ja naaras teki 4 poikuetta peräkkäin. Unikeot tulevat sukukypsiksi 3kk iässä. Naaras kantaa poikasiaan 25-28vrk. Kun poikaset syntyvät, tulee naaraan antaa olla omassa rauhassaan, jottei poikaset joudu syödyksi. Poikaset ovat luovutusiässä 6vko ikäisinä.
Lisää tietoa unikekojen kasvatuksesta saat parhaiten kysymällä asiasta SUY:n virallisilta kasvattajilta.
Älä ikinä tartu unikekoa hännästä (lukuunotaamatta ylläolevan kuvan tekstiä), häntä kuoriutuu erittäin helposti, eikä kasva enään ennalleen. Hännän kuoriutumisen komplikaatioina voi olla mm. verenmyrkytys, joka johtaa kuolemaan.

Asumus

Unikekoille ainoa sopiva asumus on terraario, paras terraario olisi liukuovellinen, mahdollisimman korkean mallinen. Esimerkiksi 50 x 50 x 50 terraario sopii neljälle unikeolle, mitä isompi terraario sen parempi. Terraarion sisusteisiin kuuluvat useat piilot, erilaiset kiipeilyköydet, -oksat ja -virikkeet, sekä vesipullo ja ruokakupit. Unikeot jyrsivät erittäin vähän, joten terraariota voi sisustaa esimerkiksi terraarioihin tarkoitetuilla silkki- ja muovikasveilla.
Myös oikeita kasveja, jotka ovat myrkyttömiä voidaan käyttää unikekojen terraariossa sisusteena, mutta todennäköisesti ne saavat hieman kyytiä. Unikekojen terraarioon sopivia kasveja ovat mm. traakkipuut, pienois palmut (yucca, pulloyucca), anopinkieli, mehikasvit, sekä timanttiananas. Kuivikkeeksi unikeoille parasta on mahdollisimman pölisemätön puru. Pesämateriaaliksi parasta on vessapaperi ja heinä.

Ruokinta


Unikeoille ei saa syöttää ihmisten herkkuja kuten makeisia, sipsejä jne, eikä sitrushedelmiä, sipulia tai muita voimakkaita tai happamia vihanneksia tai hedelmiä. Lähes kaikkia muita hedelmiä ja vihanneksia saa syöttää, tosin eri asia maistuuko ne. Vihannekset harvoin kelpaavat. Lempihedelmiä ovat kaikki makeat tai hieman imelät hedelmät. Myös hedelmäpilttejä voi välillä syöttää herkuksi. (Esimerkki kolmen unikeon päiväannnoksesta: 2 vajaan sentin paksuista banaanin palaa, 1tl hedelmäpilttiä, muutama kuivattu jauhomato ja hieman raejuustoa + muutama tippa vaahterasiirappia, sekä tietty siemenseosta toiseen kuppiin.) Unikeoilla tulee olla aina tarjolla raikasta vettä.
Afrikan unikeot syövät pääsääntöisesti eksoottisia hedelmiä ja laadukasta hiirien tai kääpiöhamstereiden jyväseosta, johon on lisätty parakiittien siemenseosta. (Esim. Rapunzel HiiriMix tai Rapunzel PygmiMix, johon sekoitetaan parakiiteille tarkoitettua jyväseosta.) Unikekojen päivittäiseen ruokavalioon luonnossa kuuluu siitepölyt ja medet, jotka kotioloissa voidaan korvata muutamalla tipalla vaahterasiirappia. Vaahterasiirapin päivittäinen syöttö pienissä määrissä on tärkeää etenkin lisääntyvyyden kannalta, mitä luonnollisempi ympäristö, sitä helpompi unikeot ovat saada lisääntymään. Tärkeänä osana ruokavaliota on myös proteiini, joka saadaan esim. keitetystä kananmunasta, raejuustosta, elävistä tai kuivatuista ruokahyönteisistä jne.

Teksti lainattu  sivulta Unikekoyhdistys